Kalmarin unioni 2041

Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomien Pohjoista Puhetta-palstalla.

Pohjoismaat tekevät nykyään valitettavan vähän yhteistyötä, vaikka sille on entistä suurempi tarve. Järkevää olisi, että ihmiset molemmin puolin valtioiden rajoja pystyisivät valitsemaan itselleen lähimmät palvelut. Monissa rajakunnissa tehdään tiivistä yhteistyötä palo- ja pelastustoimessa, sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kulttuuripalveluiden tarjoamisessa. Hallinnolliset esteet yhteistyön tieltä voidaan ylittää poliittisella tahtotilalla, mutta löytyykö Pohjoismailla sitä?

Pisimmilleen Skandinavian yhteistyö eteni Kalmarin Unionissa vuodesta 1397 vuoteen 1523, joka kaatui aikanaan Kustaa Vaasan erkaantumiseen unionista Hansaliiton painostamana. Toisen maailmansodan jälkeen oli yhtenäisen pohjoismaisen talousliiton luominen lähellä onnistua, mutta myös tämä hanke kariutui ulkopuoliseen väliintuloon. Tuolloin tiivis pohjoismainen yhteistyö ei sopinut EU:n edeltäjälle Euroopan hiili- ja teräsyhteisölle, Natolla saati Neuvostoliitolle. Vuosikymmenten saatossa merkittävä pohjoismaisen synergian äänitorvi Pohjola Norden on kuitenkin jatkanut sisukasta kansalaisjärjestötyötä pohjoismaisen yhteistyön edistämiseksi.

1990-luvun lopulla vauraat teollisuusmaat perustivat itselleen oman G20-kerhon saadakseen rauhassa keskustella maailmanpolitiikasta ja -taloudesta ilman vähäpätöisten lilliputtimaiden väliintuloa. Yhdelläkään Pohjoismaalla ei yksinään G20-ryhmään Yhdysvaltojen, Venäjän, Kiinan tai Japanin rinnalle ole asiaa norkoilemaan. Yhdessä Pohjoismaat heilahtaisivat bruttokansantuotteella mitattuna kirkkaasti samaan seuraan näiden mahtimaiden kanssa.

Jos pohjoismaat vetäisivät Euroopan unionissa yhteistä linjaa, voisi sanamme olla yhtä painava kuin Saksalla, Ranskalla tai Isolla-Britannialla. Suomenkin olisi helpompi saada vakuutensa Kreikka-lainaan, kun olisi pohjoismaista selkänojaa, johon tukeutua. Yksittäisen maan valitusta, Angela Merkel ei jaksa kuunnella, mutta viidestä samankaltaisesta pääsisi jo huomattavasti ärsyttävämpää ja painokkaampaa ääntä.

On sääli, että harva aikamme isokenkäinen on kiinnostunut edistämään pohjoismaista yhteistyötä. Pohjoismaat ovat kulttuurinen kotimme eikä edes EU pysty lamaantuneena asiaa muuttamaan. Pohjoismaisen kanssakäymisen tuomat mahdollisuudet ihmisten arkeen sekä valtioiden vaikuttavuuteen, pitäisi takoa kansallisten päättäjien päähän. Ehkä kolmenkymmenen vuoden kuluttua meillä on tiivis ja vaikutusvaltainen pohjoismainen yhteistyöelin - Kalmarin unioni 2041.

Kolumni on julkaistu Pohjolan Sanomien Pohjoista Puhetta-palstalla.