Kalasta on moneksi

Monesti kuulee ihmisten sanovan, että kalaa pitäisi syödä enemmän, etenkin sen terveellisyyteen viitaten. Kuitenkin moni valitsee ruokapöytäänsä useammin jotain muuta syötävää. Osa tekee sen tottumuksesta, osa taas sanoo, että valitsisi enemmän kotimaista kalaa ruokapöytäänsä, jos sen hinta olisi edullisempaa.

Jokainen meistä voi tietysti omilla ruokavalinnoillaan vaikuttaa niin terveyteensä kuin kotimaisen ruoantuotannon tukemiseen. Kotimaisen järvikalan käyttöä on edistettävä kuitenkin myös poliittisten päätösten kautta silloin kuin se on mahdollista.

Merikalastukseen ja kalastuskiintiöihin liittyy monenlaisia intressejä ja vääntöjä. Tornionjokivarren kasvattina toki nämä näkökulmat hyvin tunnen. Jos merellä kalastetaan liikaa, nousee kalaa kovin vähän. Toisaalta jos kiintiöt ovat alhaiset, niin kalastajien tulot, jotka muutenkaan eivät ole yleensä kadehdittavat, jäävät niin pieniksi, ettei elinkeino enää kannata. Ainoa keino varmistaa kalastajien tulot, on kuitenkin huolehtia kannan elinvoimasta. Jos kalat loppuvat, ei kalastus jatku.

Yleinen käsitys lienee, että kotimaista järvikalaa käytetään liian vähän. Järvikalastuksen osalta saalis lepää suurilta osin juuri vapaa-ajan kalastajien harteilla. Kalastaa saisi siis enemmänkin, kun se vain kannattaisi. Kaupan keskittymisellä on oma vaikutuksensa myös siihen, mitä kaloja ostetaan ja millä ehdoilla. Ymmärtääkseni tämä vaikutus ulottuu myös ravintola-alalle.

Suomessa on viime viikkoina käyty jonkin verran keskustelua esityksistä, että lailla tulisi rajoittaa tai kokonaan kieltää ns. vapaa-ajankalastajien oikeus myydä saamaansa kalansaalista, mikä nykyisen kalastuslain mukaan on mahdollista määrätyin ehdoin. Tällaista kieltoa ei tietenkään pidä edistää. Päinvastoin, on etsittävä uusia tapoja, joilla kotimaista kalaa päätyisi enemmän niin kauppoja kalatiskeille ja ravintoloiden ruokalistoille. Esimerkiksi vuonna 2022 harrastuskalastajien kalastama osuus Suomen kalansaaliista oli yli neljännes kaikesta.

Samalla pohdin, että ainakin meille lappilaisille jaottelu vapaa-ajankalastajiin ja ammattikalastajiin tuntuu liian mustavalkoiselta. Luultavasti monen muun maakunnan ihmisellä on samanlainen kokemus. Kalastukseen, esim. kesämökillä, liittyy toki monenlaisia virkistyksen ja rentoutumisen kokemuksia, mutta suurella osaa kalastus ei ole varsinaisesti mitään huvittelua ja ajanvietettä. Kalastusta – ongella, verkoilla, katiskoilla, nuotalla jne. – harjoitetaan siksi, että saadaan ruokaa pöytään. Harva tällainen kalastaja tekee suurta tiliä kaloja myymällä. Ehkä hyvän saaliin tullen voidaan viedä sankollinen naapureille tai jokunen myydäkin.

Ajan myötä myös arvostukset ovat muuttuneet. Monia kaloja, joita ennen pidettiin roskakalana, on alettu valmistaa ruoaksi. Historiaa tuntevat voivat muistaa, kuinka Suomen marsalkka Mannerheim kieltäytyi syömästä haukea ja nimitti sitä rantarosvoksi. Nykyään haukia ja särkiä kuitenkin suositaan ja niistä voidaan valmistaa monipuolista, maukasta ja terveellistä kalaruokaa.

Ympäristönäkökulmastakin suomalaisen järvikalan pyynti ja syönti olisi edullisempaa kuin vaikka sellaisen ulkomailta tuodun lohen, jota on kasvatettu altaissa rehulla ja tuontisoijalla. Samalla taas suomalainen järvikala kasvaa luonnonmukaisesti järvissä käyttäen ravinnokseen aineita, jotka muuten rehevöittävät järviä.