23.3.2015

Kaikki joutuvat nyt joustamaan

Pellossa kuumat keskustelut ammattiyhdistysliikkeen roolista. Kyllähän se niin on, että kaikki joutuvat nyt joustamaan. Lähes puoli miljoona työtöntä on välttämätöntä saada töihin. Muuten ei tämä maa nouse.

Tämä tarkoittaa uudistuksia myös Suomen sosiaaliturvajärjestelmään.

En voi ymmärtää, ettei kannustinloukkujen suhteen ole edistytty käytännössä lainkaan, vaikka niistä on puhuttu vuosikymmeniä. Päinvastoin, järjestelmä on monimutkaistunut jatkuvasti.

Omassa työssäni näen lähes päivittäin turvaverkon nuoria passivoivan vaikutuksen. Moni ei jaksa enää tukien pudotuksien pelossa ajatella, että pienikin työ vie eteenpäin. Jäädään mielummin kotiin.

Käsittämätöntä on, että tukien leikkauksen vuoksi työtuloista leikkaantuu n. 70 prosenttia pois, joskus leikkaantuu jopa enemmän kuin työssä tienaat. Jäät siis pakkasen puolelle, jos satut vääränlaisen pätkätyön vastaanottamaan.

Näistä syistä olen alkanut kannattamaan perustulokokeilua. Meillähän on jo nyt toimeentulotuen kautta turvattu tietty minimitaso. Siinä leikkuri on vain harvinaisen kova, aikaisemmin jokainen toimeentulotuen rajan alle jäävä tienattu euro leikkasi saman verran toimeentulotukea pois.

Tähän saatiin järjen hiven 300 euron kuukaisittaisella suojaosalla, mutta meillä tulisi olla rohkeutta tätä edelleen kehittää.