27.5.2024

Juuristani

Paitsi että olen kotoisin maaseudulta, sukutilalta, jolla sukuani on asiakirjojen mukaan asunut yli 500 vuoden ajan, niin koko poliittisen toimintani ajan, olen halunnut puolustaa kotimaista ruoantuotantoa ja tietysti laajemminkin kehittää maaseutua. Pohjoismaisen talonpoikaisyhteisön arvot ovat lähellä minua.

Tässä kuvassa olen juurillani, kotikyläni pelloilla vanhassa Alatornion pitäjässä.

Ensimm√§isist√§ eduskuntavaaleistani vuonna 2011 muistan, kun keskustelimme tukiryhm√§l√§isten kanssa, onko sopivaa joissakin mainoksissa puhua ‚ÄĚtalonpoikaisista juurista‚ÄĚ. En ole itse maanviljelij√§ ja ilmaisu voi olla jonkun mielest√§ vanhanaikainen. Johonkin mainokseen nuo sanat kuitenkin j√§iv√§t.

Paitsi että olen kotoisin maaseudulta, sukutilalta, jolla sukuani on asiakirjojen mukaan asunut yli 500 vuoden ajan, niin koko poliittisen toimintani ajan, olen halunnut puolustaa kotimaista ruoantuotantoa ja tietysti laajemminkin kehittää maaseutua. Pohjoismaisen talonpoikaisyhteisön arvot ovat lähellä minua.

Euroopan ja koko maailman mittakaavassa pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on menestystarina. Yhteinen historia monine yhteyksineen, samankaltainen demokraattinen järjestelmä, luterilaisuus ja monet muut seikat yhdistävät Pohjolaa.

Mutta yksi tärkeä tekijä yhteisissä juurissamme on se, että meillä ei ollut feodalismia, vaan yhteiskuntajärjestelmän perustana olivat jo keskiajalla vapaat talonpojat, jotka kokoontuivat käräjäkiville ja päättivät itse asioistaan. Yhteisöllisyys ja toisista välittäminen ovat tämän aikakauden perua. Yhteisöllisyys on yhtä ajankohtainen ja kipeästi kaivattu arvo myös 2020-luvun suurkaupungeissa.

Näiltä mailta, kymmenien sukuni sukupolvien viljelemiltä, olen saanut ne perusarvot, joiden perustalta olen myös poliittisen toimintani pyrkinyt rakentamaan.