Itsenäisyyspäivänä

Tietysti itsenäisyyspäivänä saa juhlistaa ja olla kiitollinen monesta muustakin asiasta. Mutta miksi emme muistaisi niitä aikoja, jolloin itsenäisyytemme syntyi ja jolloin se lujitettiin ja pysytettiin kalliilla hinnalla.

Sotiemme veteraaneja on joukossamme enää muutama tuhat. Heidän mentyään vastuu veteraanisukupolven henkisen perinnön vaalimisesta siirtyy kokonaan meille muille. Eikä se perintö ole vain muistoja talvisodan hengestä ja urotöistä tai ”kaveria ei jätetä” periaatteesta. Se on myös jälleenrakentamisen ajan ja sisukkaiden rauhan töiden kertomuksia. Vastikään poismennyt Lotta, Aira Samulin, opetti suomalaisille, että ei pidä ruikuttaa, vaan on tehtävä työtä ja mentävä eteenpäin, vaikka vaikeaakin olisi.

Perinteinen suomalainen itsenäisyyspäivän juhlinta ei ole muuten koskaan mielestäni ollut minkäänlaista sotimisen ihannointia. Sotaveteraanit juuri ovat olleet niitä ihmisiä, jotka eniten sodan kauhuista tietävät. Mutta sinne oli mentävä, koska oli pakko. Vaihtoehtona olisi ollut Baltian maiden kohtalo, itsenäisyyden menetys, ihmisten pakkosiirrot ja epäilemättä myös tuhansien kuolemat. Jos sotaan lähtö tuli kalliiksi, niin kalliiksi olisi tullut lähtemättömyyskin.

Viime vuosien suuret tapahtumat – koronapandemia ja sodat Ukrainassa ja nyt myös Lähi-Idässä – horjuttavat meidänkin turvallisuuttamme. Tällaisena aikana kiitollisuus rauhasta, vapaasta ja vakaasta isänmaasta, tulee entistäkin syvemmäksi. Pieni Suomi on hakenut uudelleen paikkaansa maailmassa ja rakentanut suhteita, joiden osaltaan tulisi vahvistaa turvallisuuttamme. Silti vanhan kenraali Ehrnroothin tunnettu toteamus on totta tänäänkin – viime kädessä Suomen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.

Vakaus edellyttää paitsi ulkoista myös sisäistä vakautta. Se edellyttää sitä, että kaikki Suomessa asuvat kunnioittavat lakejamme ja yhteiskuntajärjestyksemme perusteita. Se edellyttää myös sitä, että suomalaiset voivat luottaa hyvinvointiyhteiskuntamme toimivuuteen. Pelko sote-palveluiden rapaantumisesta rajujen leikkausvaatimusten alla ja uutiset koululaitoksemme kasvavista ongelmista kertovat, että sisäisen vakautemme edistämisessä on vielä paljon tekemätöntä työtä. Leipäjonoja muistetaan usein itsenäisyyspäivänä, mutta muistetaanko kaikkein heikompiosaisten asemaa ja heihin kohdistuvien päätösten kokonaisvaikutusta eduskunnassa eri ratkaisuja valmisteltaessa? Jokaisella puoluella on näissä asioissa peiliin katsomista. Juuri näillä asioilla myös yhteiskunnan vakauteen vaikutetaan.

Kyösti Kallion tunnettu puhe keväällä 1918 siitä, kuinka jokaisen suomalaisen on koettava tämä maa omakseen, on ajankohtainen myös 2020-luvulla. Erilaisten ääripäiden korostuessa ja yhteiskunnallisten jännitteiden kasvaessa tulisi tavoitteemme kuitenkin olla, että jokainen suomalainen voi kokea tämän maan omakseen – jotka rakastavat isänmaataan, tuntevat olevansa yhteiskunnan jäseniä ja viihtyvät täällä.