1.1.2026

Hyvää Uutta Vuotta!

Monelle meistä uudenvuodenaatto on erilaisten perinteisten juhlien keskellä myös päivä, jolloin voi hetkeksi hiljentyä katsomaan kulunutta vuotta. Vaikka jokainen päivä ei olisikaan ollut helppo, niin useimmilla lienee silti syytä kiitollisuuteen mennyttä katsellessa.

Oma vuoteni on kulunut paljolti Brysselissä ja Strasbourgissa parlamenttitöiden merkeissä. Kotimaassakin onneksi ennätin yli 50 yleisötilaisuudessa tavata ja keskustella ihmisten kanssa.

Parlamenttityö muistutti minulle jälleen, ettei meidän etuamme puolusta ja erityisolosuhteitamme huomioi kukaan muu kuin me itse. Onnistuaksemme meidän on tehtävä yhteistyötä muiden maiden edustajien kanssa ja saatava tukijoita ja liittolaisia meille tärkeitä asioita ajettaessa. Erityisesti suomalaisen metsätalouden ja kotimaisen energian ja muunkin omavaraisuuden asiat ovat keskeisiä asioita työssäni meppinä.

16 vuotta kestänyt toimintani Tornion kuntapolitiikassa päättyi kesäkuussa ainakin tällä erää, kun en lähtenyt ehdokkaaksi kuntavaaleihin. Samoin päättyi kauteni Lapin aluevaltuustossa. Syyt tähän olivat käytännölliset. Vaikka asiat kiinnostaisivat edelleen, niin halusin keskittyä täysillä nyt työhöni parlamentissa.

Henkilökohtaisessa elämässäni olen saanut iloita lasteni varttumisesta, ja perhettämme siunattiin marraskuussa kolmannella lapsella.

Vietän uuttavuotta läheisteni kanssa kotiseudullani. Loppiaisen jälkeen on paluu jälleen Brysseliin ja parlamenttityö jatkuu.

Hyvää Uutta Vuotta 2026 kaikille!