6.2.2023
Hyvää saamelaisten kansallispäivää!
On ollut suuri kunnia perehtyä moniin saamelaisuuteen liittyviin kysymyksiin. En varmastikaan ole ollut kaikille saamelaisyhteisössä aina mieliksi, viimeksi näin saamelaiskäräjälain osalta, mutta saamelaisyhteisökin on moninainen, ei monoliitti.
Olen pyrkinyt perehtymään asiaan laajasti ja tuomaan näkemykseni esiin kunnioittavasti ja arvostavasti. Tämä on erityisen tärkeää identiteettiä koskevissa herkissä asioissa.
Kaiken palautteen otan nöyrästi myös vastaan.
Lappilainen kansanedustaja ajaa aina myös saamelaisalueen hyvinvointia. Aluepolitiikkaan kuuluu, että myös saamelaisalueen rahoituksesta huolehditaan. Milloin on siis kyse ollut niin kielipesistä, oppimateriaalista tai vaikkapa vuosikymmeniä korjaamattomana roikkuneesta Nellimintiestä, niiden kaikkien puolesta on tehty työtä ja tehdään jatkossakin.
Viime vaalikaudelta mieleen jäi erityisesti saamelaismuseo Siidan peruskorjaus. Vaikka edellinen hallitus tasapainotti julkista taloutta noin neljän miljardin euron edestä, saimme kuitenkin juuri Siidan samaan aikaan peruskorjaukseen. Tuo uusi avattu museo on todella upea ja palvelee kävijöitä hienosti.
Saamelaisiahan asuu enenevässä määrin kotiseutualueen ulkopuolella, josta kielen ja perinteisen kulttuurin ylläpito on vaikeampaa. Toivottavasti mahdollisimman moni saamelainen voisi olla rakentamassa kotiseutualueensa tulevaisuutta omalla tavallaan.
Jos joskus mahdollisuus olisi, pitäisi ehdottomasti opiskella hieman tämän Euroopan ainoan alkuperäiskansan kieliä. Alkeet melkein kuuluisikin kyllä lappilaisen kansanedustajan yleissivistykseen.
Kuva: Lapin Materiaalipankki, Terhi Tuovinen