19.1.2026
Grönlannin tilanteesta
Maiden suvereenisuus ei ole kauppapolitiikkaa, se on itsenäisyyttä.
Meitä suomalaisia ja yleensä pohjoismaalaisia on suuresti hämmentänyt Grönlannin ympärillä käyty keskustelu, tai lähinnä ne väitteet ja vaatimukset, joita Yhdysvaltain johdosta on esitetty. Vaikka Yhdysvaltain hallinto on siirtynyt aikaan, jossa erikoinen retoriikka ei välttämättä johda tekoihin, on esitykset kuitenkin otettava vakavasti.
Yhdysvaltain presidentin ilmoitus uusista tullipäätöksistä painostuskeinona Tanskan ja Grönlannin suvereniteettia puolustaville maille on osoitus tästä uudesta aikakaudesta, johon olemme siirtyneet. Se on surullista, mutta tässäkin ajassa meidän pienenä maana on selviydyttävä ja etsittävä liittolaisia.
Grönlanti on osa Natoa, ja Yhdysvalloilla on jo nyt Naton puitteissa mahdollisuus lisätä sotilaallista läsnäoloaan haluamalleen tasolle. Vaatimukset alueluovutuksista eivät perustu aitoihin turvallisuusintresseihin ja pahimmillaan ne vaarantavat Euroopan ja Yhdysvaltain välisiä suhteita. On vaikea nähdä, miten tämä olisi ”America first”, yhdysvaltalaisten ihmisten etu.
Epäilemättä moni meistä kysyy, eikö maailmassa ole riittävästi ongelmia ja konflikteja ilman, että niitä aletaan keksiä tyhjästä? Toivottavasti Yhdysvalloissa aiempaa useampi tämän ymmärtäisi. Euroopan johtajien on asiaa avattava mahdollisimman selkeästi. Arktisen alueen turvallisuutta voi halutessaan vahvistaa Naton kautta yhteistyöllä, mutta nyt Trump luo puheillaan ja toimillaan alueelle vain epävarmuutta ja turvattomuutta, etenkin kun myös arktinen alue on ihmisten koti.
Trumpin uusin tullipainostus koskee Suomen lisäksi Tanskaa, Norjaa, Ruotsia, Ranskaa, Saksaa, Britanniaa ja Hollantia. Euroopan parlamentti voi vastauksena jäädyttää esimerkiksi EU:n ja Yhdysvaltain välisen kauppasopimuksen, jonka hyväksyminen on vielä kesken.
Maiden suvereenisuus ei ole kauppapolitiikkaa, se on itsenäisyyttä. Pienen maan ulkopolitiikan johtaminen suurvaltojen voimapolitiikan ja etupiiriristiriitojen paineessa ei ole aina helppoa, mutta omat arvomme ja uskollisuus niille on silti aina säilytettävä.