EU-vaaleja koskevia linjauksia

Euroopan parlamentin täysistuntoviikolla on keskustelujen lisäksi runsaasti äänestyksiä, joskus jopa useampia satoja. Valiokunnista tuleviin esityksiin tehdään eri poliittisten ryhmien toimesta usein muutosesityksiä vielä täysistuntoihin.

Samoin yksittäiset mepit voivat saada muutosesityksen äänestykseen, jos keräävät esityksen tueksi allekirjoitukset vähintään kymmeneltä prosentilta mepeistä.

Joskus ryhmien välillä käydään neuvotteluja siitä, voitaisiinko esityksistä tai ainakin joistakin niiden osista päästä kompromisseihin. Tällöin joku ryhmä voi ilmoittaa luopuvansa omasta vastaesityksestään sillä ehdolla, että toinen ryhmä luopuu vastaavasti omastaan.

Tällaisella menettelyllä tavoitellaan yleensä sitä, että lopullisessa äänestyksessä mahdollisimman moni meppi voisi hyväksyä mietinnön kokonaisuudessaan.

Jos esitys sisältää itselle myönteisiä ja kielteisiä elementtejä, joutuu yksittäinen meppi tekemään punnintaa äänestyskäyttäytymisensä suhteen. Monesti perustellusti voi päätyä kumpaankin ratkaisuun.

Voi ajatella, että vaikka mietintö sisältää asioita, joita en pidä kannatettavina, niin kokonaisuudessa voi olla kuitenkin niin paljon hyvää, että äänestää sen puolesta.

Tai sitten voi kokea, että esityksessä on jotain periaatteellisesti niin vaikeita kysymyksiä, ettei sille voi antaa ääntään, vaikka silloin äänellään on torjumassa myös esitykseen sisältyvät kannatettavat asiat.

Yksi tällainen äänestys viime viikolla oli Euroopan parlamentin kannan muodostaminen EU-vaaleja koskeviin linjauksiin.

Esitys sisälsi monia hyviä tavoitteita, kuten pyrkimykset äänestysaktiivisuuden nostamiseksi ja EU:n ulkopuolelta tulevan vaalivaikuttamisen torjumiseksi. Tällaiset esitykset ovat tietysti kannatettavia.

Esitys sisälsi kuitenkin useita minulle periaatteellisesti vaikeita kohtia, ja sen takia äänestin esitystä vastaan.

Ensinnäkin siinä korostettiin eurooppalaisten niin sanottujen kärkiehdokkaiden (spitzenkandidat) merkitystä ja EU-vaalin luonnetta komission puheenjohtajan valinnan taustalla.

Kuitenkin – niin ylpeitä kuin saammekin olla yhteisistä eurooppalaisista juurista ja arvoista – EU-vaaleissa äänestäjät uskoakseni äänestyspäätöstä tehdessään haluavat valita sellaisia henkilöitä, joihin luottavat oman kotimaansa edunvalvojana ja intressien puolustajana.

Epäilen, ettei ainakaan minua äänestäneistä monikaan äänestänyt minua sillä perusteella, kenet haluaa EU-komission puheenjohtajaksi.

Jos komission puheenjohtajuudelle halutaan laajasti enemmän demokratiakatetta, niin järjestettäköön siitä vaikka mieluummin erillinen yhteinen kansanäänestys EU-vaalin yhteydessä. EU-vaalien luonne ei kuitenkaan ole ensi sijassa mikään komission puheenjohtajan valitsijamiesvaali.

En voinut kannattaa esitystä myöskään sen takia, että siinä linjattiin tavoitetta valtakirjoilla äänestämiseen EU-vaaleissa. Tällainen jos mikä voisi altistaa monenlaisiin väärinkäytöksiin, ja joka tapauksessa edellyttäisi laajaa kansalaiskeskustelua eri EU-maissa, ennen kuin parlamentti ottaa tällaisiin kysymyksiin kantaa.

Tavoitteet EU-vaalien äänestysaktiivisuuden parantamiseksi ovat tietenkin oikeat. Eri maiden kesken äänestysvilkkaus sitä paitsi vielä vaihtelee suuresti.

Siinä myös mepeille on suuri vastuu, että tiedotamme aktiivisesti niin somessa kuin kiertämällä kukin omassa kotimaassamme pitämässä tilaisuuksia ja kertomassa mitä EU:n toimielimissä tapahtuu ja lisäämme sitä kautta tietoisuutta EU:n päätöksenteosta.