Esko-Juhani Tennilä- sinnikäs Lapin puolustaja

Tennilän mittava ura oli merkittävä osa sodanjälkeisen ajan suomalaisen työväenliikkeen historiaa ja Lapin poliittista historiaa. Eduskuntaan hänet valittiin ensimmäisen kerran 27-vuotiaana syksyn 1975 eduskuntavaaleissa. Kansanedustajuus kesti yli 35 vuotta. Kerran hänet valittiin jopa omalta listaltaan huikealla yli 15.000 äänellä, kun SKDL:n hajaannuksissa hänet pudotettiin pois puolueensa omalta listalta. Viimeiset vuosikymmenensä hän vaikutti Vasemmistoliitossa ja keräsi puolueelleen kovia äänimääriä, vaikka viime vuosina kaipasikin enemmän perinteisiä duunariääniä kuulumaan puolueessaan.

Vaikka meillä oli erilainen yhteiskunnallinen katsantokanta, niin arvostin suuresti Tennilän työtä oman vaalipiirinsä hyväksi. Sitkeästi hän puolusti Lappia, vastusti keskittämistä ja Lapin näkemistä vain raaka-ainevarastona. Pienituloisten, aineellisesti vähäosaisten ihmisten olosuhteet olivat hänen poliittisen toimintansa keskiössä, ilmeisesti jo hänen oman taustansakin vuoksi. Esko-Juhani näkyi ja kuului, ja antoi äänen kaikkein heikoimmassa asemassa oleville ihmisille.

Muistan, miten nuorena Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtajana Lapin yliopiston avajaisissa lähestyin Tennilää, että olimme laittaneet hänelle tapaamispyynnön, josko kansanedustaja voisi tavata opiskelijoita. Suurta kättään heilauttaen Esko-Juhani tokaisi välittömästi, että se on selvä, että tavataan, vaikka vuosikymmenten kuluessa oli ehtinyt kuulla opiskelijoiden näkemyksiä jo varmasti monen monituista kertaa.

Henkilökohtaisesti minua on koskettanut erityisesti hänen kirjassaan "Toppari Arkadianmäellä" oleva kohta, jossa hän vertaa olemustaan lappilaisena kansanedustajana isänsä vanhaan sotilaskuvaan ja summaa molempien ilmeet: "Siitä näkee, että vaikka häviöllä ollaan aina, niin koskaan ei suostuta häviämään."