Mukaan tukijoukkoon

Haluatko olla mukana rakentamassa Suomen vaikuttavinta puoluetta. Tule mukaan :)

 

Lähdin ehdolle, koska Keskusta on meille rakas

Keskusta on yli satavuotisen historiansa ehkä yhdessä vaikeimmassa tilanteessa. Olen hyvin huolissani kansanliikkeen tilasta ja romahtaneesta kannatuksestamme. Lähdin ehdolle, koska Keskusta on minulle rakas.

Meidän on oltava nöyriä sen tosiasian edessä, että suomalaisten luottamus Keskustaa kohtaan on heikentynyt. Luottamus on yksinkertaisesti palautettava, sillä tämä maa tarvitsee perinteisiä keskustalaisia arvoja. Meidän on uskallettava tarkastella niitä syitä, jotka ovat johtaneet puolueen vaalitappioiden tielle ja tehtävä korjausliikkeet. Keskustalaisuudesta ja aatteestamme meillä on kaikki syyt olla ylpeästi pystypäin.

On eräs asia, joka leimallisesti on Keskustaa. Kysymys on keskittämisestä ja hajauttamisesta. Aluepolitiikasta sanan varsinaisessa merkityksessä, jossa jokaiselle suomalaiselle mahdollistetaan tasa-arvoiset lähtökohdat oppia, kasvaa, elää juuri siellä, missä sydän sanoo. Jokaisen suomalaisen yhdenvertaisesta kohtelusta huolehtiminen, missä tahansa ihminen asuu, on Keskustan tehtävä tässä maassa.

Keskustalaiseen aatteeseen yhdistyy myös syvä pohjavire yritteliäisyydestä ja omatoimisuudesta, edistyksestä, jossa aina tavoitellaan eteenpäinmenoa. Logomme syvänvihreys apilanlehdissä kertomassa luonnon kantokyvystä ja ajasta toiseen piirtyvä ihmisyys ovat tämän kansanliikkeen aatteen ydintä.

Minulla ei ole epäilystäkään, etteivätkö nämä asiat puhuttele suomalaisia edelleen, kun ne vain sanoitetaan oikein ja ihmiset luottavat, että me myös teemme työtä näiden asioiden hyväksi.

Muista puolueista Keskustan erottaa myös se, ettei tätä kansanliikettä perustettu vain poliittiseksi puolueeksi, saati yksinomaan vaaliorganisaatioksi, vaan sivistysliikkeeksi – Santeri Alkion sanoin itsekasvatusjärjestöksi. Ja kuten Urho Kekkonen testamentissaan vaati - järjestökoneisto on pidettävä kunnossa. Nyt on vain löydettävä uusia tapoja vastaamaan modernin ajan haasteisiin.

Lupaan olla mahdollistaja, jolla keskustalaiset voivat vaikuttaa tämän kansanliikkeen kautta niin kotiseutunsa kuin kotimaansa asioihin. Kyse ei ole Katri Kulmunista, vaan linjasta ja toimintatavasta – Keskusta on ”me”, ei ”minä”.

Joku voi kysyä, miksi 31-vuotias nuori nainen on ehdokkaana puheenjohtajaksi. Eikö ministerin tehtävissä olisi tarpeeksi ja puheenjohtajaksi ehtisi myöhemminkin? Ymmärrän hyvin, jos tällainen kysymys kysytään.

Keskustan tilanne on kuitenkin nyt hyvin poikkeuksellinen, joten poikkeukselliset ratkaisutkin ovat tarpeen. Kannattajani uskovat, että persoonassani ja poliittisessa profiilissani yhdistyvät ne vahvuudet, joita juuri tällä hetkellä Keskusta-liike tarvitsee. Yksin ei kukaan pysty Keskustaa nostamaan. Yhdessä se tehdään.

Tulemme tekemään reippaan ja hyvähenkisen kampanjan. Tulen esittämään linjan kaikkiin keskeisiin asiakysymyksiin sekä kertomaan miten kansanliikettä johtaisin.

Meille voi laittaa viestiä eri kanavissa tai soittaa. Toivon yhteydenottoja ja keskustelua liikkeemme suunnasta. 

Yhteystietoni: katri.kulmuni@eduskunta.fi, puhelinnumero 044 2555 903.

Kampanjapäällikkö: Tuija Palosaari, tuija.palosaari@tornio.fi, puhelinnumero 040 595 4475.

Aikataulukyselyjä voi laittaa myös eduskunta-avustajalleni Laura Hämäläiselle: laura.hamalainen@eduskunta.fi

Aalto Olli-Pekka, Marttila
Aaltonen Helena, Sotkamo
Aarnio-Keinänen Johanna, Tornio
af Hällström-Kuosma Christina, Espoo
Ahokas Raimo, Tornio
Ahokas-Tuohinto Pirkko, Pattijoki
Ahola Hilpi, Rovaniemi
Ahvenjärvi Marjis, Rovaniemi
Ahvenniemi Eero, Lappajärvi
Aikio Ilmari, Ivalo
Aikio Laila, Inari
Aino Ollitervo, Tervola
Ainonen Ritva, Tornio
Aittakumpu Pekka, Oulu
Aittola Atte, Kärsämäki
Aittoniemi Pirjo, Seinäjoki
Äkäslompolo Marja Anni, Kolari
Ala-Mieto Markku, Mieto
Ala-Nissilä Olavi, Loimaa
Alahuhta Matti, Pello
Alajoki Juha, Kalajoki
Alakoski Reijo, Reisjärvi
Alaluusua Aarno, Kemijärvi
Alaluusua Anna-Maria, Rovaniemi
Alaluusua Anneli, Helsinki
Alamäki Anita, Tornio
Alamartimo Esa, Tornio
Alanen Juhani, Mikkeli
Alapekkala Jukka, Oulu
Alapekkala Lotta, Tornio
Alasaari Tiina, Alavus
Alasalmi Aila, Vuolijoki Kajaani
Alatalo Eetu, Raattama
Alatalo Hannu, Tornio
Alatalo Janne, Jääli
Alatalo Kari, Oulu
Alatalo Marjatta, Tornio
Alatalo Markku, Tervola
Alatörmänen Juhani, Tepasto
Alatörmänen Seppo, Enontekiö
Alatossava Kari, Tervola
Alho Aimo, Loppi
Alila Eila, Haapavesi
Alinen Matti, Merikarvia
Ammesmäki Anita, Vimpeli
Annala Arja, Pälkäne
Annala Tuomas, Kauhava
Ansala Liisa, Rovaniemi
Antinoja Jaakko, Kemi
Anttalainen Taneli, Mikkeli
Anttalainen Tommi, Kajaani
Anttila Jari, Vantaa
Anttila Ritva, Rovaniemi
Anttila Sirkka-Liisa, Forssa
Arponen Raimo, Keminmaa
Asikainen Ari, Kitee
Asikainen Katja, Kitee
Asikainen Seppo, Pirkkala
Ässämäki Pekka, Savitaipale
Auniola Vilho, Tornio
Auno Kimmo, Tornio
Autio Asko, Sodankylä
Autti Hannu-Pekka, Tornio
Autto Mervi, Raattama
Back-Hytönen Minna, Vesanto
Barrow Anu, Tornio
Berg Ari, Parikkala
Berg Henna, Sodankylä
Blide Oscar, Oulu
Bollström Heli, Tuusula
DeMarco Samuel, Kinnula
Eerola Ilmo, Vaasa Tervajoki
Eerola Lea, Vantaa
Eilittä Tuula, Keminmaa
Ekonen Sinikka, Mäntsälä
Elvi Verronen, Oulu
Erkkilä Ilkka, Kemi
Erkkilä Irja, Nivala
Erola Hannu, Rovaniemi
Ervasti Joonas, Taivalkoski
Eskelinen Pentti, Salla
Esko Kuukasjärvi, Rovaniemi
Esko Marja, Tornio
Esko Risto, Tornio
Eskola Aulis, Kempele
Eskola Risto, Nivala
Fält Esko, Rovaniemi
Flinkkilä Anne, Peräseinäjoki
Fofonoff Sergei Kp, Ivalo
Fofonoff Sergei Kp., Inari
Forsman Aulikki, Tampere
Friman Aila, Kittilä
Friman Petri, Laihia
Grimm, Karl-Mikael, Helsinki
Guttorm Raimo Esa, Utsjoki
Guttorm Veikko, Utsjoki
Gynther Timo, Hirvensalmi
Haapakoski Kaarina, Tervola
Haapakoski Kaisa, Ylivieska
Haapamäki Martti, Seinäjoki
Haapaniemi Lasse, Simo
Haapapuro Juha, Pyhäjärvi
Haaparanta Anneli, Rovaniemi
Haapsamo Sinikka, Iittala
Haasiomäki Osmo, Lestijärvi
Haataja Anna, Oulu
Haavisto Jonna, Karvia
Hägglund Petri Mikael, Pori
Häggman Johanna, Forssa
Haikonen Riitta, Kuopio Maaninka
Hakala Juha-Pekka, Ikaalinen
Hakkarainen Veikko, Lieksa
Häkkinen Jaana, Kangasniemi
Häkkinen Pipsa, Hämeenlinna
Häkkinen Sami, Tornio
Häkkinen Sampo, Tornio
Hallanheimo Minna, Lieto
Halonen Markku, Utsjoki
Hämäläinen Anu, Mikkeli
Hämäläinen Hannu, Tohmajärvi
Hämäläinen Heikki, Mikkeli
Hämäläinen Henrik, Oulunsalo
Hämäläinen Inkeri, Kittilä
Hämäläinen Inkeri, Kittilä
Hämäläinen Kalevi, Joensuu
Hämäläinen Laura, Mikkeli
Hämäläinen Timo, Isojoki
Hamari Helena, Simo
Hamina Raija, Eura
Hangasluoma Ossi, Kauhajoki
Hangasvaara Kyllikki, Kittilä
Hangasvaara Sirkka, Kittilä
Hanhela Risto, Oulu
Hanhirova Anu, Vantaa
Hankaniemi Juha, Kokkola
Hankaniemi Tapani, Kälviä
Hankila Heikki, Mäntsälä
Hannila Kati, Oulu
Hänninen Jarmo, Alajärvi
Hänninen Pentti, Isokyrö
Hänninen Pirkko, Mikkeli
Hannukainen Anja, Oulu
Hannukainen Kimmo, Tornio
Hannula Jari, Sodankylä
Harju Riitta, Pello
Harjuoja Karoliina, Tornio
Härkönen Reima, Savonlinna
Härmä Hannu, Tana
Harmaala Lumi, Tornio
Harmoinen Taina, Mikkeli
Härönoja Reijo, Raahe
Hasanen Satu, Mikkeli
Hassinen Kirsi, Eurajoki
Haukivaara Pentti, Taivalkoski
Hautala Marja Liisa, Kurikka
Hautala Marja Liisa, Kurikka
Havela Eila, Pello
Havela Raimo, Pello
Havela Riitta, Tyrnävä
Heikkala Aarne, taivalkoski
Heikkala Seppo, Posio
Heikkilä Aune, Oulu
Heikkilä Keijo, Rovaniemi
Heikkilä Niko, Iitti
Heikkilä Tarja, Salla
Heikkilä Tarja, Salla
Heikkilä Terhi, Oulu
Heikkilä Timo, Oulu
Heikkilä Vesa, Helsinki
Heikkinen Arja, Tervola
Heikkinen Juhani, Oulu
Heikkinen Päivi, Rautalampi
Heikkinen Sanna, Orimattila
Heikkonen Susanna, Mikkeli
Heinonen Annukka, Rovaniemi
Heinonen Seppo, Rovaniemi
Heinonen Tarja, Nokia
Heiskanen Saara, Tohmajärvi
Helanen Suvi, Oulu
Helena Isonikkilä, Tornio
Helisten Tuula, Kemijärvi
Hella Irja, Lapua
Hella Martti, Lapua
Hella Pekka, Lapua
Hellstén Vilhelmiina, Tornio
Helminen Kristiina, Ruokolahti
Herlevi Reino, Kokkola
Herrala Maria, Tampere
Herttuainen Anne, Savonlinna
Hettula Helena, Kittilä
Hieta Risto, Tampere
Hietala Esko, Rovaniemi
Hietala Päivi, Tornio
Hietala Petri, Inkoo
Hietala Sirkka Marjatta, Tornio
Hietanen Birgit, Tornio
Hiltunen Arja, Kuopio
Hinkkanen Timo, Rautjärvi
Hintikka Pauli Ilmari, Jyväskylä
Hirvelä Ritva, Inari
Hirvonen Hannu, Savonlinna
Hirvonen Juhani, Siilinjärvi
Hofslagare Sonja, Inari
Hokkanen Ville, Kangasniemi
Holappa Anne, Oulu
Holappa Henna-Riikka, Rovaniemi
Holappa Leo, Oulu
Holmstedt Jorma, Jyväskylä
Holmström Antti, Pudasjärvi
Holster Esa, Ylitornio
Honkamäki Juha, Muurame
Honkanen Jukka, Nurmes
Hookana Janne, Tornio
Hookana Juhani, Tornio
Hooli Timo, Tornio
Huhta Osmo, Tornio
Huhtalo Kaisu, Rovaniemi
Huhtamäki Matti, Lapua
Huhtanen Tapio, Noormarkku
Humalajoki Asko, Perho
Hummastenniemi Matti, Raahe
Hummasti Hannu-Pekka, Kuusamo
Huovinen Riitta, Muhos
Hurskainen Ari, Siikalatva
Huttu-Hiltunen Antti, Oulu
Huttunen Arja, Vuorela
Huttunen Arja, Joensuu
Huttunen Juha, Outokumpu
Huuhtanen Reima, Imatra
Hyttinen Pilvi, Lappeenranta
Hyvärinen Annikki, Tornio
Hyvärinen Erkki, Tornio
Hyvärinen Katri, Muhos
Hyytiälä Erkki, Jyväskylä
Ibrahim Abdihamiid Ismail, Helsinki
Ihalainen Kimmo, Joroinen
Ihalainen Rauni, Pihtipudas
Ihalainen Rauni, Pihtipudas
Ihme Ritva, Taivalkoski
Iinatti Irma, Posio
Iivari Mauno, Sodankylä
Ikävalko Jaakko, Kangasala
Immonen Pekka A., Helsinki
Imporanta Aulikki, Kemijärvi
Isohookana-Asunmaa Tytti, Oulu
Isojärvi Ahti, Pelkosenniemi
Isomaa Eero, Nivala
Isosalo Helena, Ylivieska
Isotalo Juhani, Ylivieska
Isoviita Leena, Tampere
Jaakkola Juha, Pietarsaari
Jaakkola Pia, Isojoki
Jaako Markus, Salo
Jaakola Anitta, Ranua
Jaakola Timo, Mynämäki
Jaakola timo, mynämäki
Jäämaa Juha, Espoo
Jääskeläinen Pekka, Oulu
Jänkälä Aarne, Rovaniemi
Jäntti Pekka, Rovaniemi
Jantunen Jari, Enonkoski
Jantunen Katja, Savonlinna
Järvinen Karri, Forssa
Järvinen Marko, Kotka
Jauhiainen Maija-Leena, Kiuruvesi
Jauhojärvi Arvi, Kittilä
Jauhojärvi Pekka, Kittilä
Jauhojärvi Pirkko, Kittilä
Jauhojärvi Riitta, Ylitornio
Jauhojärvi Toni, Pälkäne
Javarus Elisa, Kemijärvi
Jesiöjärvi Jaana, Kittilä
Joensuu Antti, Alajärvi
Joensuu Jukka-Pekka, Espoo
Jokinen Heikki, Ylivieska
Jokinen Marita, Muurame
Jomppanen Jouni Ilmari, Inari
Joona Tanja, Ylitornio
Jounila Erkki, Kemijärvi
Jounila Helena, Kemijärvi
Juhantalo Kauko, Kankaanpää
Julkunen Kaija, Kaavi
Junes Maria, Espoo
Junes-Leinonen Marianne, Tornio
Junnila Merja, Raahe
Junnola Veli-Matti, Sirkka
Junnola Vilho, Tornio
Juntura Sari, Tornio
Jurva Pirjo, Tervola
Jurva Sari, Pello
Jussila Heikki, Tornio
Jussila Kai, Sirkka
Jussila Sari, Sysmä
Jussila Timo, Hausjärvi
Juujärvi Kyösti, Utajärvi
Juuso Ari-Pekka, Tornio
Juusola Ari Juhani, Ylitornio
Juustovaara Jarno, Äkäslompolo
Juvani Kai, Ylitornio
Juvonen Noora, Helsinki
Jylhä Ape, Karstula
Kadenius Esa, tornio
Kähkönen Eila, Rovaniemi
Kähkönen Irma, Keminmaa
Kaijala Pekka, Pudasjärvi
Kaijanen Laura, Lappeenranta
Kaikkonen Aimo, Nivala
Kaikkonen Airi, Ranua
Kaikkonen Matias, Ranua
Kaikkonen-Tiensuu Helena, Kolari
Kainasto-Ontto Juhani, Kauhajoki
Kainua Pekka, Oulu
Kainulainen Helena, Sonkajärvi
Kaisamatti Juhani, Kemijärvi
Kaisanlahti Janne, Kemijärvi
Kaisanlahti Tarja, Kemijärvi
Kalli Timo, Eura
Kallinen Katri, Juuka
Kallio Henry Olavi, Valkeakoski
Kallio Karri, Seinäjoki
Kallio Markku, Pelkosenniemi
Kalliokoski Mikko, Kauhava
Kalliokoski Teemu, Tornio
Kallo Inga, Kallo
Kallunki Janne, Kuusamo
Kaltiokumpu Oiva, Pori
Kämäräinen Sinikka, Vaala
Kananen Johannes, Helsinki
Kananoja Reetta, Ilmajoki
Kangas Jani, Iitti
Kangas Jouko, Kaukonen
Kangas Jukka, Tornio
Kangas Kaija, Karvia
Kangas Maisa, Kotka
Kangas Markku, Ylitornio
Kangas Sinikka, Salla
Kangasaho Pirkko, Karstula
Kannala Teija, Ylitornio
Kareinen Raimo, Orimattila
Karhumaa Vesa, Heinola
Karhunen Asko, Raahe
Karila Arttu, Jyväskylä
Kariluoma Markku, Alajärvi
Karjalainen Teuvo, Tohmajärvi
Karjula Pekka, Raahe
Kärkinen Samuli, Ylivieska
Karppi Sonja, Kannus
Karppinen Aimo, Raahe
Kasala Riitta, Tornio
Katajamaa Teuvo, Inari
Kätkä Anneli, Ylitornio
Kauhanen Ulla, Ilmajoki
Kaunisneva Anneli, Tornio
Kauppinen Kari, Suonenjoki
Kauppinen Carita, Raahe
Kauppinen Helena, Ristiina
Kauppinen Kosti, Kokkola
Kauppinen Kyösti, Iisalmi
Kauranen Asko, Pyhäjärvi
Kause Birgitta, Harjavalta
Kauvosaari Terttu, Oulu
Kehusmaa Meeri, Simo
Keidas Kari, Tampere
Keinänen Erkki, Tornio
Keinänen Juhani, Tornio
Keisanen Marja, Lahti
Kekäläinen Juho, Lappeenranta
Kekkonen Anssi, Joensuu
Kelahaara Rauno, Ranua
Kellinsalmi Maire, Oulu
Kellokumpu Jorma, Salla
Kemppainen Arja, Kuusamo
Kemppainen Elina, Kuusamo
Kemppainen Väinö, Paltamo
Kenttälä Inkeri, Siitonen
Keränen Pekka, Puolanka
Kerkelä Antti, Kemijärvi
Kerkelä Maarit, Kemijärvi
Kerkelä Mauno, Kemijärvi
Kerkelä Raili, Kemijärvi
Kesälahti Juha, Salla
Keskimäki Jyrki, Kouvola
Keskimaunu Liisa, Keminmaa
Keskimaunu Markus, Keminmaa
Keskimaunu Vilho, Keminmaa
Keskinen Juha, Ylivieska
Keskipoikela Seppo, Rovaniemi
Keskitalo Kalevi, Enontekiö
Keskitalo Paulus, Utsjoki
Keskitalo Pentti K., Peltovuoma
Keskitalo Pigga, Enontekiö
Keskitalo Seija, Vuontisjärvi
Kesti Harri, Tampere
Ketola Arja, Kemi
Ketola Pirjo-Liisa, Isojoki
Kettunen Minna, Parikkala
Kettunen Rauno, Kuopio (Juankoski)
Kettunen Seppo, Parikkala
Kettunen Tuomas, Kuhmo
Kiili Kalle, Tampere
Kiio Mikko, Kangasala
Kiippa Mikko, Turku
Kiljunen Kati, Pori
Kinnunen Aleksi, Inari
Kinnunen Kari, Kajaani
Kinnunen Katri, Helsinki
Kinnunen Simo, Suomussalmi
Kinnunen Tuomo, Reisjärvi
Kinnunen Veli-Matti, Kemi
Kirvesoja Maija, Kangasala
Kivelä Henri, Kemi
Kivilahti Mikko, Vilppula
Kivilahti Raija, Rovaniemi
Kivilahti Raimo, Ranua
Kiviniemi Anu, Kemijärvi
Kiviranta Katri, Tuusula
Kiviranta Martti, Tuusula
Kivisaari Pekka, Lapua
Kivistö Jukka, Janakkala
Kleemola Eero, Göteborg
Klemetti Reijo, Ylläsjärvi
Koivisto Aleksi, Vaasa
Koivukoski Yrjö, Vimpeli
Koivula Juha, Mäntyharju
Koivuluoma Jussi, Kuusamo
Koivumaa Kari, Kolari
Koivuniemi Johanna, Kauhajoki
Koivuniemi Tuomas, Kauhajoki
Kokki Jouko, Rovaniemi
Kokkonen Matti, savonlinna
Kolari Terttu, Tuusniemi
Kolonen Eeva-Liisa, Alajärvi
Komulainen Ilmo, Kuhmo
Komulainen Pekka, Kempele
Köngäs Jukka Pekka, Tervola
Köngäs Pirkko, Siilinjärvi
Kontio Aki, Oulu
Kontkanen Mika, Kontiolahti
Könttä Joonas, Jyväskylä
Konttajärvi Sari, Pello
Kopakkala Pirkko-Liisa, Kauhajoki
Koponen Toivo, Rovaniemi
Korhola Anne-Mari, Tornio
Korhonen Heli, Alavus
Korhonen Piia, Alavus
Korhonen Timo, Laukaa
Korkelainen Markku, Kuopio
Korpela Olavi, Kemijärvi
Korpi Antero, Tornio
Korpi-Luonua Mirja, Tornio
Korri Eino, Lappajärvi
Korteniemi Juhani, Pello
Korteniemi Tuomo K., Rovaniemi
Kortet Ari, Oulainen
Koskela Kirsti, Pori
Koskela Kirsti, Pori
Koskela Lea, Kemijärvi
Koskela Mikko, Veteli
Koskenniemi Paulina, Pello
Koskenranta Pentti, Kemijärvi
Koski Pasi, Merikarvia
Koskimäki Lauri, Loppi loppis
Koskinen Riitta, Ylöjärvi
Koskinen Satu, Karstula
Kostamovaara Teemu, Kemijärvi
Kotilainen Seppo, Jyväskylä
Kotiranta Pirjo, Säkylä
Kotolahti Veikko, Sysmä
Koukkula Paula, Ranua
Kouva Jorma, Pudasjärvi
Kristo Johanna, Tampere
Kuha Aila, Keminmaa
Kuikka Seija, Mikkeli
Kuismanen Laura, Tornio
Kuivalainen Pekka, Lieksa
Kujala Kuisma, Alajärvi
Kujala Sari, Lappajärvi
Kukkola Erja, Halsua
Kukkola Irmeli, Alavus
Kulju Klaus, Haparanda / Tornio
Kulju Marketta, Tornio
Kulmala Erkki, Kauhajoki
Kulpakko Aino, Pelkosenniemi
Kulpakko Saara, Kittilä
Kultalahti Terhi, Evijärvi
Kultima Unto, Kuttanen
Kumpula Erkki, Ylitornio
Kumpula Keijo, Kolari
Kumpula Markku, Kemijärvi
Kumpulainen Hannu, Kaukonen
Kumpumäki Seppo, Pudasjärvi
Kuntsi Tuulia, Jyväskylä
Kuokkanen Eino, Alavus
Kuoppa-Aho Aune, Alajärvi
Kurola-Huhtala Päivi, Raahe
Kuru Juha, Kolari
Kurvinen Anne, Kuusamo
Kuukasjärvi Hannu, Ranua
Kuukasjärvi Pentti, Rovaniemi
Kuusela Sulo, Kuusamo
Kuutti Sirkka-Liisa, Kangasala
Kyllönen Martti, Ylivieska
Kyrö Marja-Leena, Pello
Kyrö Reijo, Raattama
Kytö Hannele, Hollola
Kyyhkynen Eeva, Kemijärvi
Kyyhkynen Pasi, Kemijärvi
Kyyhkynen Timo, Kemijärvi
Kyyrönen Hanna-Kaisa, Lahti
Laakkonen Terttu Liisa Anneli, Kuopio Muuruvesi
Laakso Marja-Leena, Vimpeli
Laaksonen Birgitta, Hyvinkää
Laapio Ville, Nuijamaa
Laeslehto Tuula, Liperi
Lahtela Kari Heikki, Kemijärvi
Lahti Mikko, Urjala
Lahti Riitta, Alavus
Lahtinen Arttu, Juokslahti
Lahtinen Juhani, Kokemäki
Laine Antero, Kolari
Laine Juha, Tervola
Laine Kari, Tornio
Laitamaa Kaisu, Pello
Laitila Markku, Haapavesi
Laitinen Kari Juhani, Tampere
Laitinen Reeta, Ylitornio
Laivamaa Pekka, Ranua
Laivo Olli, Uusikaupunki
Lakkala Pertti, Rovaniemi
Lamberg Monica, Helsinki
Lammila Kaija, Eura
Lampela Mikko, Keminmaa
Lampela Ritva, Keminmaa
Lämsä Kalevi, Oulu
Lang Oscar, Jyväskylä
Lankila Matti, Tornio
Lantto Ulla, Kolari
Lappalainen Elina, Oulu
Lappalainen Elina, Mikkeli
Lappi Jaakko, Miehikkälä
Lassila Teemu, Helsinki
Latukka Asko, Evijärvi
Latvala Reijo, Haapajärvi
Laukkanen Pirjo, Savonlinna
Lauri Anna-Maija, Tornio
Lauri Pekka, Tornio
Lauri Tauno, Ranua
Laurila Matti, Raahe
Laurila Pirjo, Kemijärvi
Lehtinen Marita, Hartola
Lehtinen Sanna, Helsinki
Lehtiniemi Olavi, Posio
Lehto Jari, Keminmaa
Lehto Pekka, Rovaniemi
Lehtola Terttu, Rovaniemi
Lehtosalo Aila, Rovaniemi
Lehtosalo-Lönnberg Eevakaisa, Sysmä
Leikkari Pasi, Lehtimäki
Leikkola Anna-Liisa, Lapua / Seinäjoki
Leila Särkipaju, Haapavesi
Leino Kari, Enontekiö
Leinonen Anja, Kemijärvi
Leinonen Antti, Tornio
Leinonen Tuomo, Simo
Leivo Reija, Honkajoki
Leivo-Rintakorpi Tuija, Veteli
Leman Miia-Maria, Hausjärvi
Leppäjärvi Ilkka Aslak, Värriö
Leskinen Marita, Salla
Leväinen Virva, Joroinen
Levänen Samu, Pieksämäki
Lilja Hanna, Helsinki
Lilja Pertti, Kemi
Linjakumpu Marja-Leena, Kuusamo
Lintala Jarmo, Seinäjoki
Lipponen Erkki, Kolari
Liukkonen Heikki, Hirvensalmi
Liukkonen Teuvo, Kangasniemi
Lohi Antti, Ou
Lohi Heli, Kemi
Lohilahti Irja, Posio
Lohko Eveliina, Lappeenranta
Lokka Pertti, Sodankylä
Lompolajärvi Ari Pekka, Tornio
Lompolo Viena, Kajaani
Lompolojärvi Ari-Pekka, Tornio
Löppönen Jarmo, Rovaniemi
Löppönen Pirkko, Tohmajärvi
Louhela Milja, Orimattila
Löytömäki Elina, Lappajärvi
Löytynoja Tatu, Ylivieska
Lumi Harmaala, Tornio
Lumijärvi Liisa, Raahe
Luokkanen Petri, Kempele
Luoma Matti, Hamina
Luonua-Bajrami Miia, Tornio
Luopa Marleena, Espoo
Lustig Elina, Tornio
Lustig Matti, Kuhmo
Luusua Mirja, Pudasjärvi
Lyytikäinen Arja, Kuopio
Maaninka Heikki, Posio
Määttä Anneli, Kuusamo
Määttä Iiris, Espoo
Määttä Rauno, kuusamo
Määttälä Jari, Toholampi
Mäenpää Mervi, Ylistaro
Mahmood Marika, Vantaa
Maijala Eeva-Maria, Savukoski
Maijala Pekka, Rovaniemi
Majava Johanna, Oulu
Mäkelä Kimmo, Seinäjoki
Mäkeläinen Tuomo, Ypäjä
Mäkinen Aimo, Virrat
Mäkinen Janne, Haapavesi
Mäkitalo Arja, Sodankylä
Mäkitalo Kaisa-Maria, Kittilä
Mäkitalo Markku, Kittilä
Mäkitiura Pauli, Rovaniemi
Mäkynen Jouni, Isokyrö
Mäläskä Markku, Tornio
Malin Kaisa, Hausjärvi
Malin Marja, Kajaani
Malmi Pirkko, Kauhava
Malmiharju Tapio, Orimattlia
Mannela Elma, Iitto
Mannela Reino, Iitto
Mannila Joonas, Alavus
Manninen Hannes, Kuusamo
Manninen Saana-Maaria, Tervola
Mannisenmäki Maija-Liisa, Muurame
Mäntylä Iikka, Oulu
Mäntymaa Vuokko, Tepasto
Mäntysaari Maria, Haapavesi
Marja-Liisa Luttinen, Oulu
Marjeta Petri, Keminmaa
Markula Valtteri, Helsinki
Martikainen Sari, Liperi, Ylämylly
Martikainen Veijo, Kuopio
Martimo Sauli, Simo
Marttala Esa, Rovaniemi
Marttila Juha, Alavus
Marttila Juha-Pekka, Rovaniemi
Marttila Riitta, Liminka
Massa Jorma, Tornio
Matala Seppo, Keminmaa
Mattila Hanna-Leena, Raahe
Mattila Joni, Lumijoki
Mattila Päivi, Pori
Matveinen Raimo, Helsinki
Maunuksela Petri, Lempäälä
Mehtälä Ari, Ylivieska
Merilä Alpo, Oulu
Mielonen Pentti, Kuopio
Mielonen Sirkka-Liisa, Ylitornio
Miettunen Arto, Kemi
Miettunen Ulla, Kemi
Mikkola Mauri, Sodankylä
Mikkonen Matleena, Helsinki
Minkkinen Jaana, Joensuu
Moilanen Eeva, Kemijärvi
Moilanen Marketta, Puolanka
Moilanen Pekka, Salla
Moilanen Pentti, Suomussalmi
Molander Sole, Helsinki
Mononen-Mikkilä Päivi, Helsinki
Mört Annika, Oulu
Mört Markus, Tornio
Möttönen Mari, Paltamo
Muotka Henri, Oulu
Musikka Sinikka, Kitee
Mustonen Toivo, Vuokatti
Myllykangas Matti, Muonio
Myllymäki Into, Loppi
Myllymäki Tapio, Kärsämäki
Myllyneva Samuli, Simo
Myyrä Minna, Alavus
Myyry Risto, Kemi
Näkki Juha-Matti, Lapua
Nampajärvi Suvi, Kemijärvi
Näppä Anneli, Oulu
Näränen Timo, Rautjärvi
Narkilahti Tuula, Kemijärvi
Närvänen Aila, Imatra
Nevala James, Kemi
Nevala Marjo, Kemi
Nevanpää Tom, Jyväskylä
Niemelä Kristiina, Kemi
Niemelä Onni, Enontekiö
Niemelä Rami, Enontekiö
Niemelä Toivo, Kajaani
Niemelä Veikko, Kemijärvi
Niemi Anne, Vimpeli
Niemi Risto, Sodankylä
Nieminen Harri, Raisio
Nieminen Kirsi, Laukaa
Niemisalo Niko, Rovaniemi
Niemistö Jaakko, Kauhava
Niemitalo Kaisa, Helsinki
Nikkinen Jouko, Kittilä
Niku Kalervo, Pello
Niku Margit, Pello
Nikula Lasse, Oulainen
Nikula Lauri, Oulu
Nilivaara Anna-Liisa, Kittilä
Niskanen Maarit, Kittilä
Niskanen Matti, Pielavesi
Niskanen Pirjo, Pielavesi
Niskanen Pirjo, Pielavesi
Nissinen Vilho, Taipalsaari
Niva Riitta, Pello
Niva Seppo, Tornio
Nivala Matti, Pattijoki
Nousiainen Satu, Lappeenranta
Nuorgam Eeva, Utsjoki
Nuorgam Pentti, Ivalo
Nuutinen Sulo, Haapavesi
Nuutinen Viljo Olavi, Siilinjärvi
Nykyri Jussi, Espoo
Nylund Marja, Tornio
Nyman Sirpa, Vihti
Nyyssönen Juha, Suonenjoki
Oikarinen Kaisa, Kuusamo
Oinas-Panuma Eero, Kipinä, Pudasjärvi
Oinas-Panuma Kaisa, Kuhmo
Ojajärvi Jarmo, Alajärvi
Ojala Simo, Kuopio
Ojanen Marja, Nastola
Ojaniemi Kati, Seinäjoki
Ollakka Jaana, Lumijoki
Ollilainen Veikko, Tervola
Olsen Janne, Tornio
Oravalahti-Pehkonen Lea, Lieksa
Ottavainen Erkki, Haapavesi
Ovaska Matti, Eurajoki
Ovaskainen Hannu "Köyhä", Rovaniemi
Paakki Sisko Ebba Annikki, Tuusula
Paakki Ulla, Rovaniemi
Pääkkölä Matti, Raattama
Paananen Virpi, Hämeenlinna
Paavola Maija, Utajärvi
Paavola Riitta, Siilinjärvi
Päivömaa Ville-Veikko, Pori
Pajuniemi Sulo, Aavasaksa
Pakaslahti Juho, Liminka
Pakaslahti Pauliina, Liminka
Pakisjärvi Vesa, Ylitornio
Pakkanen Raimo, Miehikkälä
Pakonen Ilkka, Ii
Paksuniemi Tuure, Kittilä
Palmu Leena, Tampere
Palmu Sari, Alajärvi
Palokangas Reijo, Inari
Paloranta Johanna, Kokkola
Palosaari Vilhelmiina, Ivalo
Palosaari Hannu, Tornio
Palosaari Lauri, Oulu
Palosaari Pirkko, Kittilä
Palosaari Tuija, Tornio
Panula Harri J., Lapua
Panula Sanna, Lapua
Partanen Petri, Tornio
Partanen Tuula, Lappeenranta
Parviainen Arto, Helsinki
Parviainen Jukka, Kuopio
Parviainen Marjatta, Kuopio
Parviainen Ulla, Kuusamo
Pasanen Unto, Puumala
Pasma Markku, Kolari
Pasula Ari, ylitornio
Patana Tuija, Oulu
Paukkeri Tero, Kajaani
Pehkonen Anja, Polvijärvi
Pehkonen Toivo, Polvijärvi
Pekka Kantanen, Heinola
Pekkarinen Mauri, Jyväskylä
Pekkarinen Veli-Matti, Mikkeli
Pekonen Petri, Mikkeli
Pellinen Veikko, Joutseno (Lappeenranta)
Peltokangas Lea, Alajärvi
Peltokorpi Eeva, Kokkola
Peltoluhta Sanna, Kauhava
Peltomäki Kaarina, Tampere
Peltonen Teijo, Karstula
Pelttari Pekka, Tornio
Pengerkoski Mikko, Ylivieska
Pennanen Kari, Kitee, Kesälahti
Pentinmäki Kaarina, Alavus
Penttinen Riikka, Sodankylä
Perälä Kari, Juuka
Perälä Paavo, Kemijärvi
Perälä Tarja, Kemijärvi
Perälä Vesa, Tampere
Perälampi Paula, Alavus
Peräntie Kaarlo, Tornio
Perkka-Jortikka Katriina, Helsinki
Pernu Esko, Haukipudas
Pernu Risto, Ranua
Perttunen Kaisa, Kemijärvi
Pesonen Aili, Espoo
Pesonen Anneli, Tervola
Pesonen Hanna, Tervola
Peura Matti, Juuka
Peuravirta Semi, Espoo
Pienimäki Kyösti, Savonlinna
Pienimäki Tuomo, Oulu
Pietikäinen Karoliina, Tornio
Pigg Pasi, Tornio
Pihlajaniemi Jarmo, Nivala
Pihlajaviita Timo, Lapua
Piira Pertti, Vantaa
Pikkarainen Alpo, Rantsila
Pirilä Eine, Oulu
Pirttijärvi Leila, Ranua
Pirttimaa Pertti, Tornio
Pirttimaa Veijo, Inari
Pitkälä Asseri, Liminka
Pitkänen Hilkka, Kiistala
Pohjamo Maria, Helsinki
Pohjamo Samuli, Oulu
Pohtila Jari, Salla
Poikajärvi Jarmo, Rovaniemi
Poikela Saara, Tornio
Poikela Samuli, Tornio
Poikolainen Helena, Kemijärvi
Pokela Ilmari, Kajaani
Ponkala Annu, Tornio
Ponkala Markku, Tornio
Porre Aleksi Juho Erkki, Kauhava
Portimo Markku, Tornio
Portimo Pietari, Tornio
Posio Markku, Tornio
Poussu Raimo, Kuusamo
Pouta Marja Leena, Kemi
Pudas Anna-Liisa, Kittilä
Puhakka Jussi, Kontiolahti
Pukero Päivi, Tornio
Pulkka Juho, Iisalmi
Pulkka Maria, Kuopio
Pulkkanen Nina, Raahe
Pulkkinen Eija, Helsinki
Pulliainen Liisa, Mikkeli
Puoliväli Teemu, Pihtipudas
Pura Martti, Tammela
Puro Eeva, Kemi
Puro Juha, Kemi
Puro Kai, Kemi
Pusaa Elina, Ähtäri
Puska Ari Veikko, Savukoski
Puurunen Jukka, Pyhäntä
Puustinen Hannu, Helsinki
Puustinen Kari, Kuusankoski
Puustinen Riikka, Lappeenranta
Pylväs Juha, Ylivieska
Pyörälä Tapio, Rovaniemi
Pyykkö Pauli, Tornio
Pyylampi Antti, Vantaa
Raappana Seija, Oulu
Rahko Kari, Siikajoki
Rahko Laura, Kuhmo
Rahkonen Iikka, Tornio
Rahkonen Voitto, Juva
Raikas Terhi, Lappeenranta
Rajala Pekka, Kittilä
Rajalahti Heli, Alavus
Ranta Kimmo, Muonio
Rantajärvi Satu, Tornio
Rantakangas Antti, Haapavesi
Rantala Miia, Kolari
Rantala Sakke, Rovaniemi
Rantama Anu, Helsinki
Rantamaa Kyösti, Tornio
Rantasaari Rauni, Tornio
Rantaviita-Tiainen Anna-Kaarina, Tampere
Räsänen Katri, Kaavi
Räsänen Matti, Ilomantsi
Rättyä Eero, Tornio
Rättyä Heikki, Tornio
Rättyä Kaisa, Tornio
Räty Veli-Matti, Liperi
Rautio Esa, Pello
Rautio Tomi, Raahe
Reijonen Eero, Liperi
Rekinen Arvo, Tyrnävä
Remes Enni, Rovaniemi
Riekki Vesa, Pudasjärvi
Riihitammela Paavo, Kirkkonummi
Riikola Asko, Oulu
Riikonen Arto, Kangasniemi
Riikonen Maija, Lieksa
Riikonen Tuomo, Keuruu
Riipi Hanna, Sodankylä
Riipinen Urho Tapio, Pieksämäki, Jäppilä
Rimpiläinen Anni, Kajaani
Rinta-Jaskari Irma, Isokyrö
Rintamäki Esko, Alajärvi
Ripatti Alpi, Vantaa
Ristaniemi Kari, Kauhava
Ristiluoma Jenni, Tyrnävä
Risto Paavo, Tornio
Röksä Terhi, Karijoki
Romakkaniemi Tuomo, Rovaniemi
Romo Keijo, Hankasalmi
Romppainen Lea, Hyvinkää
Romppanen Ilkka, Kitee
Rongas Juha Sakari, Hamina
Ronkainen Timo, Kauniainen
Rönkkö Raimo Kalevi, Somero
Rousu Marja-Leena, Tornio
Rousu Niilo, Tornio
Rousu Riitta-Liisa, Kemi
Ruippo Hanna, Helsinki
Rundgren Anita, Kolari
Rundgren Mikko, Kolari
Rundgren Oiva, Kolari
Ruokamo Anita, Kemijärvi
Ruotsalainen Martti, Simo
Ruotsalainen Seppo, Siilinjärvi
Ryhänen Eero, Keitele
Ryhänen Esko, Iisalmi
Ryhänen Marjatta, Iisalmi
Säämänen Markku, Pälkäne
Saapunki Pauli, Kuusamo
Saarenkangas Petri, Ylitornio
Saari Markku, Seinäjoki
Saarijärvi Jarmo, Rovaniemi
Saastamoinen Pirkko Liisa, Keminmaa
Sadinmaa Jonne, Tornio
Sadinmaa Joonas, Tornio
Sadinmaa Markku, Tornio
Sadinmaa Marko, Tornio
Sadinmaa Päivi, Tornio
Sadinmaa Pirjo, Tornio
Säkkinen Vesa, Helsinki
Sallinen Mariia Katariina, Helsinki
Salmela Kaisu, Rovaniemi
Salmi Arto, Ylitornio
Salmi Jukka, Kittilä
Salmijärvi Petteri, Salla
Salminen Eija, Lohja
Salminen Matti, Tornio
Salminen Paula, Tornio
Salo Toni, Lapua
Salo Virve, Lapua
Salonen Jaska, Mäntsälä
Saloniemi Hannu, Tornio
Sammalniemi Pirjo, Tornio
Sanaksenaho Harry, Raahe
Sanaksenaho Kaarina, Raahe
Sandell Päivi, Uusikaupunki
Sandqvist Tuomas, Ylitornio
Sandroos Aleksi, Sastamala
Sanisalo Jarkko, Mikkeli
Sankari Jeremias, Hartola
Sara Oula, Inari
Sarajärvi Mikko, Ranua
Sarapää Kimmo, Jämsä
Sari Rajaniemi, Oulainen
Sarivaara Tytti, Salla
Särkiniemi Seppo, Espoo
Sasinsalmi Marko, konnevesi
Saukko Johannes, Siikajoki
Saukkonen Sami, Parikkala
Savolainen Regina, Ylitornio
Savukoski Jouko, Savukoski
Säynäjäaho Minna, Tornio
Säynätmäki Heikki, Jyväskylä
Senja Kovaniemi, Liminka
Seppä Diana, Haapavesi
Seppälä Aulis, Tornio
Sepponen Pertti, Kuortane
Siekkinen Jukka A., Hailuoto
Sihto Paula, Seinäjoki
Sihvola Kirsti, Espoo
Sihvonen Pirkko, Tornio
Siikonen Kalevi, Kouvola
Siiskonen Pirjo, Mikkeli
Siiskonen Sampo, Mikkeli
Siitari Hannu, Mikkeli
Siitonen Esa, Kittilä
Siitonen Esa, Siitonen
Siivinen Elvi, Espoo
Siivola Ritva, Tervola
Sillanpää Markku, Alajärvi
Sillanpää Merja, Alajärvi
Silvan Timo, Hausjärvi
Silvander Lea, Tornio
Silvennoinen Pentti, Pietarsaari
Silvennoinen Sirkka, Pietarsaari
Silver Jari, Sievi
Similä Erkki, Kittilä
Similä Matti, Jämsä
Similä Simo, Oulu
Simonen Janne, Joensuu
Simula Kari, Säkylä
Sipiläinen Anna-Maija, Lappeenranta
Sipola Anne, Kemi
Siponen Erkki, Lohja
Sippola Leena, Alavus
Sippola Pauli, Kauhava
Sirkiä Anna, Turku
Sirkka Janne, Pyhäjoki
Sirkka-Liisa Tervo, Pello
Sirkkala Jouko, Oulu
Sirniö Teppo, Petäjävesi
Skinnari Matti, Tervola
Söderström Elina, Tornio
Söderström Elina, Tornio
Soini Marko, Oulu
Soini Pentti, Ii
Somby Olavi, Utsjoki
Sonntag Ritva, Kemi
Soppela Kaarina, Kemijärvi
Soppela Unto, Kemijärvi
Sorvisto Pasi, Ylivieska
Sorvisto Pasi, Ylivieska
Stålnacke Anssi, Rovaniemi
Stålnacke Mirja, Rovaniemi
Suomäki Eero, Karstula
Suomalainen Seppo, Kitee
Suomalainen Tuukka, Savonlinna
Suominen Jere, Rovaniemi
Suominen Päivi, Karvia
Suominen Raija, Mikkeli
Suopajärvi Eira, Sodankylä
Suoraniemi Jari, Kuusamo
Suoraniemi Petri, Kuusamo
Suppi Johanna, Lahti
Syrjälä Juha, Ylivieska
Taatila Markku, Jäppilä
Tahkola Antti, Liminka
Tähtinen Aila, Kuopio
Taina Kulju, Oulu
Takala Tiina, Rovaniemi
Takapuro Ari, Posio
Takeva Risto, Raasepori
Takkala Annemari, Karstula
Takkula Anne-Maria, Oulu
Tallgren Annikki, Tornio
Tallgren Heikki, Espoo
Tallgren Pekka, Tornio
Tallgren Viljami, Oulu
Talvitie Ulla-Britta, Sipoo
Tamminen Seppo, Raahe
Tamminen Väinö, Joutsa
Tapanainen Tarja, Kauhajoki
Tapaninen Olavi, Oulu
Tapio Riku, Rovaniemi
Tapiola Ilmari, Utsjoki
Tapojärvi Nina, Rovaniemi
Tapojärvi-Lompolo Hanne, Muonio
Taramaa Markku, Tornio
Tarkka Mikko, Tornio
Tarkka Minna, Tornio
Tarkka Olga, Tornio
Tarkki Ilpo, Eurajoki
Tarrimaa Nina, Kolari
Tarrimaa Tuula, Pello
Tarujärvi Viola, Ranua
Tavia Esko, Simo
Teerijoki Esa, Rovaniemi
Temisevä Liisa, Joutsa
Tervahauta Eija, Tornio
Tervahauta Marja-Riitta, Tornio
Tervo Pertti, Sodankylä
Tervo Sirkka-Liisa, Pello
Teurajärvi Jari-Pekka, Oulu
Tiainen Juho, Rantasalmi
Tiensuu Jari, Kolari
Tiiri Jorma S., Loimaa
Tikkala Sirpa, Oulu
Tikkanen Jussi, Laukaa
Tilaeus Tiina, Rantasalmi
Tilli Jouni, Reisjärvi
Timo Hinkkanen, Rautjärvi
Timonen Veikko, Vimpeli
Tohmola Teija, Kemijärvi
Toivonen Marko, Pihtipudas
Toivonen Matti, Hausjärvi
Tokola Jukka, Mäntsälä
Tolkkinen Laura, Espoo
Tölli Tuomas, Kemi
Tolonen Timo, Oulu
Tolonen Markku, Kajaani
Tolonen Tarja, Ristijärvi
Tomperi Esko, Tornio
Torikka Kirsi, Savonlinna
Torkkola Erkki, Haapavesi
Torkkola Kaarina, Haapajärvi
Törmälä Kaino, Kuusamo
Tornberg Elias, Raahe
Tornberg Helena, Liminka
Torvinen Tiina, Ranua
Trög Sakari, Rovaniemi
Tuira Markku, Kolari
Tuira Markku, Kolari
Tuisku Sofia, Vantaa
Tulokas Kalervo, Hamina
Tuokila Eero, Kemi
Tuokila Eero, Kemi
Tuokila Erkki, Tornio
Tuomaala Leena, Muhos
Tuomikoski Carita, Jääli
Tuomikoski Reino, Helsinki
Tuominen Marita, Salo
Tuominen Ritva, Kemi
Tuomisto Arto, Jukaja
Tuomivaara Marja, Posio
Tuomivaara Pekka, Sodankylä
Tuorila Helena, Kannus
Tuorila Niina-Kaisa, Savonlinna
Tuovinen Pentti, Utajärvi
Turenius Irene, Seinäjoki
Turpeinen Pertti, Taivalkoski
Turpeinen Vesa, Taivalkoski
Turunen Markus, Liperi
Tyni Liisa, Taivalkoski
Tyni Reino, Ylivieska
Tynkkynen Jonne, Savonlinna
Typpö Paula, Kokkola
Ukonmäki Kauko, Alajärvi
Ukonmäki Mervi, Alajärvi
Ulkuniemi Tuulikki, Kemijärvi
Uusi-Kerttula Timo, Helsinki
Uusipaasto Tarja, Jämsä
Uusipaikka Tomi, Alajärvi
Uusitalo Anneli, Tornio
Uusitalo Annikki, Pello
Uusitalo Hannu, Tornio
Uusitalo Ilkka, Loimaa
Uusitalo Rauno, Tornio
Vaahtera Tomi, Valkeakoski
Vaara Jukka, Rovaniemi
Vaara Jussi, Tervola
Vaara Marja-Liisa, Tervola
Vaara Mikko, Tornio
Vaara Pentti, Tornio
Vaarala Jorma, kemijärvi
Vaarala Jorma Johannes, Kemijärvi
Vääräniemi Anitta, Kuusamo
Vääräniemi Esa, Ylivieska
Vaattovaara Pekka, Kolari
Vähä Erkki, Oulu
Vähä-Pietilä Rauni, Forssa
Väinämö Seppo, Karstula
Väinämö Seppo Leo, Karstula
Vainio Eero, Raisio
Vainio Matti, Helsinki
Vainionpää Jukka, Isojoki
Väisänen Markku, Paltamo
Väisänen Teemu, Ii
Vakkuri Johanna, Oulu
Vali Kerttu, Kotka
Välimaa Risto, Tornio
Valkeinen Asko, Kauhava (alahärmä)
Valkeinen Marianne, Kokkola
Valkeinen Matti, Lokalahti
Valkonen Asta, Oulu
Valli Eemeli, Kokkola
Valli Kauko, Keminmaa
Vallinkoski-Kokkonen Ulla, Savonlinna
Valtanen Kalevi, Sotkamo
Vanha Kari, Kolari
Vanhainen Pirkko, Ylitornio
Vanhainen Tapio, Tornio
Vanhala Tuomas, Ranua
Vanhapiha Airi, Tornio
Vanhapiha Veli, Tornio
Varis Heikki, Joensuu
Varis Markku, Ylitornio / Sodankylä
Värriö Jarkko, Salla
Värriö-Pohtila Terttu, Salla
Vartiainen Kalevi, Rautavaara
Vehkaperä Mirja, Haukipudas
Veijanen Timo, Rovaniemi
Veijo Tommila, Karvia
Veikko U. J. Heinonen, Jyväskylä
Veittikoski Anu, Simo
Venäläinen Veijo, Nilsiä
Venhe Tero, Ikaalinen
Vepsä Tuure, Raisio
Vesa Jarkko, Rovaniemi
Vida Kari, Loppi
Vieltojärvi Marika, Enontekiö
Vieltojärvi Taisto, Muonio
Viertola Jari, Isokyrö
Vihriälä Tuomo, Vimpeli
Viiperi Kari, Kokkola
Viisanen Martti, Mikkeli
Viisanen Martti, Miikkeli
Viitala Jaana, Alavus
Viitala Jukka, Keminmaa
Viitala Ritva, Hattula
Viitamäki Irma-Liisa, Alavus
Viitanen Tuula, Muurame
Vikamaa Seija, Oulu
Vikki Aaro, Siikalatva
Viljakainen Kaija, Pieksämäki
Viljas Mari, Liminka
Vilkko Antti, Lappeenranta
Ville Toivanen, Joensuu
Vinberg Heikkijuhani, Raahe
Virpiaro Joona, Järvelä
Virpiaro Petri, Kärkölä
Virranniemi Osmo, Kuusamo
Virsunen Hanna-Mari, Rovaniemi
Virtanen Anitta, Pori
Virtanen Merja, Lappeenranta
Vitikka Pekka, Savukoski
Vittaniemi Erkki, Keminmaa
Voutavaara Marjatta, Ulvila
Voutilainen Jaakko, Inari
Voutilainen Jorma, Tuusniemi
Voutilainen Reijo, Korpjärvi
Vuokila Hannu, Tervola
Vuokila Mirja-Liisa, Liminka
Vuokko Ahti, Helsinki
Vuolli Jarmo, Rovaniemi
Vuollo Ari, Oulu
Vuollo Janne, Merikarvia
Vuollo Kimmo, Liminka
Vuollo Satu, Liminka
Vuorela Erkki, Salla
Vuorenmäki Tero, Ilvesjoki
Vuori Pertti, Raahe
Vuorimaa Hannu, Rovaniemi
Vuorinen Eeva, Savonlinna
Wargh Kirsi-Marja, Utsjoki
Yläjääski Jouko, Hamina
Ylävaara Antero, Inari
Yli-Karhu Esko, Lapua
Yli-Karro Miika, Rauma
Yli-Lahti Jussi, Espoo
Yli-Pärri Esko, Tampere
Yli-Pärri Marja, Tampere
Yli-Perttala Antti, Hämeenkyrö
Yli-Suomu Jorma, Ilmajoki
Yliaho Maija, Alajärvi
Yliahtela Mari, Vimpeli
Ylihukkala Seija, Alavus
Ylimäinen Hannu, Tornio
Ylimäki Kalle, Kouvola
Ylitalo Hannu, Forssa
Ylitörmänen Anitta, Rovaniemi
Yliyrjänäinen Viljo, Enontekiö
Ylönen Jenni (os. Niska), Tampere
Ylönen Kari, Liminka

 

Katrista matkan varrella sanottua

"Kulmunin Katrista saamme Keskustalle puheenjohtajan, joka puolustaa maaseudun nuorten toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja jokaisen oikeutta tasavertaisuuteen postinumeroon katsomatta. Hän katsoo rohkeasti tulevaisuuteen unohtamatta kuitenkaan perinteisiä arvoja ja alkiolaisuutta."