14.5.2020

Hallitus on päättänyt kannattavuustuesta yrityksille - toimialariippumaton tuki

Hallitus onkin päättänyt tästä syystä uudesta kannattavuustuesta yrityksille, joiden liikevaihto on roimasti pudonnut koronakriisin takia. Kannattavuustuki on määräaikainen, eli sitä voi saada sama yritys enintään kahdelta kuukaudelta. Kannattavuustuen saaminen ei edellytä kehittämistoimia, vaan perustuu liikevaihdon alenemaan sekä yrityksen kiinteiden kustannusten määrään.

Suomalaisten työpaikkojen ja yritysten toiminnan turvaaminen yli pahimman ovat välttämättömiä tavoitteitamme koronakriisin keskellä.

Olemme tukeneet suomalaista työtä tähän mennessä yritysten lainajärjestelyjen, vero- ja maksulykkäysten, nopeutettujen lomautusten sekä erillisten tukien kautta.

Nyt käytössä olleita yritysten kehittämiseen painottuvia tukia ovat myöntäneet Business Finland sekä ELY-keskukset. Yksinyrittäjien tuki on jaettu kuntien kautta. Tukien myöntäminen on edennyt ripeintä mahdollista tietä. Monet yrittäjät ovat voineet suunnata liiketoimintansa näin uudella tavalla kriisitilanteessa.

Tähänastiset tuet eivät kuitenkaan ole vielä riittävästi auttaneet yrityksiä, joiden tulovirta on kertakaikkisesti pysähtynyt ja kassa on tyhjentynyt. Silloin ei ole kehittämistoimien paikka, vaan yrityksen on saatava tukea kiinteisiin kustannuksiin. Muutoin on edessä vararikko tai työntekijöiden irtisanominen.

Hallitus onkin päättänyt tästä syystä uudesta kannattavuustuesta yrityksille, joiden liikevaihto on roimasti pudonnut koronakriisin takia. Kannattavuustuki on määräaikainen, eli sitä voi saada sama yritys enintään kahdelta kuukaudelta. Kannattavuustuen saaminen ei edellytä kehittämistoimia, vaan perustuu liikevaihdon alenemaan sekä yrityksen kiinteiden kustannusten määrään.

Uusi tuki soveltuu kaikille toimialoille. Keskusta on pitänyt hyvin tärkeänä, että kaikkia koronakriisistä kärsineitä yrityksiä tuetaan yhdenvertaisesti alasta riippumatta.

Uutta tukea hoitaa valtiokonttori, josta sitä sähköisesti haetaan. Kannattavuustukea voivat hakea myös yksinyrittäjät sekä liiketoimintaa harjoittavat yhdistykset tai säätiöt. Yrityksen saama muu tuki koronakriisin aikana otetaan huomioon ja vähennetään osittain kannattavuustuen summasta. Tukea valvotaan niin, että se menee niille yrityksille, jotka sitä aidosti tarvitsevat.

Pidemmän päälle suomalaista työtä ja ihmisten toimeentuloa ei kuitenkaan pelasteta vain erilaisten tukien avulla. Tärkeintä on saada liiketoimintaa jälleen käyntiin siinä laajuudessa kuin se on ihmisten terveyden kannalta turvallista.

Tässä yrittäjillä ja myös meillä asiakkailla, tavallisilla suomalaisilla on nyt näytönpaikka, että osaamme toimia vastuullisesti ja noudattaa kaikkia ohjeistuksia. Vain näin voimme palata pienin askelin kohti normaalimpia aikoja.